Tehokkaampaa tilankäyttöä ja parempia asiakaskokemuksia
Peurungan kylpylähotellissa Laukaassa kylpylän aulatilojen käyttöä haluttiin lisätä myös kylpyläkäyntien ulkopuolella. Myös viihtyvyttä haluttiin parantaa ja houkuttelevuutta lisätä kaikkien kävijöiden tarpeet huomioiden. Aulassa olevan kahvion ja lasten leikkipaikan lisäksi haluttiin kaikenikäisiä kävijöitä palveleva ja kiinnostava tuote. Nyt aikaisemmin käyttämättömässä kolkassa onkin koko alueen kovin vetonaula, joka kerää sekä perheet että kaveriporukat pelaamaan myös muulloin kuin vain kylpylässä käydessään.
iWallin pelivalikoima on laaja ja sopivaa pelattavaa löytyy niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Siten sekä aikuiset että lapset voivat pelata yhdessä vaikka samaa peliä. Yhdessä saadut onnistumisen kokemukset ja ilon hetket säilyvät muistissa pitkään vielä kylpyläloman päätyttyäkin.
"Nyt pystymme palvelemaan perheasiakkaitamme entistäkin paremmin!"
Jukka Ruuska, palvelujohtaja / Peurunka